Kartta - Aitkinin piirikunta (Aitkin County)

Aitkinin piirikunta (Aitkin County)
Aitkinin piirikunta sijaitsee Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion itäosassa.

Vuonna 2005 siellä oli 16 174 asukasta.

Osa Mille Lacsin intiaanireservaattia on piirikunnan alueella.

Piirikunta on saanut nimensä turkiskauppias William Aitkinin mukaan

Vuonna 2010 enemmistö piirikunnan asukkaista eli 9 698 ei kuulunut mihinkään tuolloin tutkituista 236 uskonnollisesta yhteisöstä.

 
Kartta - Aitkinin piirikunta (Aitkin County)
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko